Tiedotteet

Taitoalla robotit nopeuttavat rutiinitöitä ja säästävät asiakkaan aikaa

07.05.2018

Taitoa on valjastanut rutiinitöiden suorittamiseen uusia auttavia käsiä – ohjelmistorobotteja.

Taitoa on rakentanut ja koodannut robotteja jo kahden vuoden ajan. Ne tekevät koneella töitä, jotta ihmisten ei tarvitse näppäillä, kopioida, liittää eikä vaihtaa ohjelmista toiseen. Työn tekee ohjelmisto, jota opetetaan rutiinitöihin.

Tällä hetkellä Taitoalla työskentelee kolme robottia. Varsinais-Suomessa robotin tehtävänä on perustaa henkilöitä palkkajärjestelmään. Asiakaspalvelun robotti avaa henkilökortteja järjestelmään, kun taas taloushallinnon järjestelmässä robotti vastaa salasanojen nollauksesta.

 

Robotti työn touhussa

Yksi Taitoan roboteista toimii keskitetyssä asiakaspalvelussa ASTA:ssa henkilönperustamistehtävissä. Asiakas pääsee tekemään palvelupyyntöjärjestelmän kautta pyynnön uuden henkilön perustamisesta, jonka jälkeen pyyntö ohjautuu ASTA:n palkkatiimin tukijonoon. Palveluasiantuntija ohjaa pyynnön robotille, jonka jälkeen robotti perustaa henkilön palkkajärjestelmään ja ratkaisee pyynnön.

ASTA:ssa työskentelevä palveluasiantuntija Miia-Riikka Hautala kertoo, että robotti on nopeuttanut työtehtäviä huomattavasti ja auttaa ruuhka-aikoina pysymään henkilönperustamisissa vasteajoissa.

– Henkilön perustaminen ja tietojen tallentaminen vaativat tarkkuuttaa, mutta robotin myötä ASTA:ssa jää enemmän aikaa työtehtäville, jotka vaativat enemmän käsittelyä. Robotin myötä palveluasiantuntijoille on jäänyt enemmän aikaa työstää haastavampia työtehtäviä, kertoo Miia-Riikka Hautala.

 

Robottien hyöty asiakkaalle

Robotit ovat jo lyhyssä ajassa tuoneet hyötyä asiakkaille. Asiakkaat saavat tehokkaampana palvelua ja virheitä tulee vähemmän. Robotti tekee työtä vain siten, kun sitä on opetettu.

– Robotti ei voi tehdä töitään väärin, jos se on opetettu oikein. Mutta kuten kaikki tietokoneohjelmat, robottikin voi joskus ”hyytyä”. Tällaisten häiriöiden varalle on kuitenkin Taitoassa luotu valmiit toimintamallit, joiden avulla robotit saadaan nopeasti korjattua, kertoo Taitoan tuotepäällikkö Jani Mård.

Robotteja kehitetään Taitoassa jatkuvasti lisää. Kevään 2018 aikana on tavoitteena ottaa käyttöön asiakkaan perustamisen robotti myyntireskontraan.

Tilaa uutiskirje

Lähettämällä lomakkeen tilaat kuukausittain sähköpostitse lähetettävän uutiskirjeemme, ja hyväksyt samalla tietosuojaselosteemme.
Käythän lähetyksen jälkeen hyväksymässä sähköpostissasi lähettämämme varmistusviestin, niin lisäämme osoitteesi postituslistalle.