Tiedotteet

Taitoa-konserni teki jälleen positiivisen tuloksen

24.04.2014

Talous- ja henkilöstöhallinnon palveluita kuntatoimijoille tuottava Taitoa-konserni teki jälleen positiivisen tuloksen. Konsernin liikevaihto kasvoi 31,2 prosenttia ollen 25,5 M€. Tilikauden voitto on 0,3 M€. Yhtiön oma pääoma vahvistui 0,3 M€:lla.   Hyvän tuloskehityksen on mahdollistanut edelleen jatkunut toiminnan tehostuminen ja kunta-asiakkaiden palveluiden sujuva käynnistyminen. Taitoa on rahoittanut toimintansa tulorahoituksella.

”Vakiintunut talous luo hyvän perustan valtakunnalliselle palvelutuotannolle. Viime vuonna toiminnallisesti merkittävin saavutus oli valtakunnallisen palkanlaskentajärjestelmän hankinta, jonka ensimmäiset asiakaskäyttöönotot ovat nyt menossa. Kuluvana vuonna tavoitteena on tehdä ensimmäiset käyttöönotot valtakunnalliseen taloushallinnon toiminnanohjausjärjestelmään, toimitusjohtaja Anne Lindqvist sanoo.

Hallituksen puheenjohtajan Jaana Kuuvan mukaan Taitoalla on hyvät valmiudet tukea Suomen hallituksen valmisteleman rakennepoliittisen ohjelman toteutumista. ”Peruspalveluohjelman korvaajaksi suunniteltu kuntatalousohjelma vaatii vahvaa panostamista tiedolla johtamiseen kaikissa kuntayhteisöissä. Tämän rinnalla on vietävä valtakunnallisesti eteenpäin talous- ja henkilöstöhallinnon prosessien yhtenäistämistä, entistä tehokkaampaa volyymituotantoa ja pureuduttava pirstaleiseen tietojärjestelmäkenttään.”

Taitoa-konsernin taloudellista asemaa ja tulosta kuvaavat tunnusluvut

2013
2012
2011
Liikevaihto (1 000 €) 25547,90 19478,20 6510,00
Liikevoitto (1 000 €) 635,90 282,60 -665,40
Liikevoitto % liikevaihdosta 2,49 1,45 -10,22
Tilikauden voitto (1 000 €) 336,20 20,10 -816,90
Oman pääoman tuotto-% 30,78 12,57
Omavaraisuusaste, % 21,86 19,66 17,01


Ensimmäinen tilikausi on ajalta 15.9.2010 – 31.12.2011, muut ovat ajalta 1.1. – 31.12.

Taulukko 1

Taitoa-konserniin kuuluvat Kunnan Taitoa Oy, Kaakon Taitoa Oy ja Polar Taitoa Oy.

Taitoa on kuntatoimijoiden omistama, voittoa tavoittelematon yhtiö, joka toimii koko maassa. Taitoa palvelee valtakunnallisesti yli sataa asiakasta ja se työllistää 425 henkilöä.

Lisätietoja:

Anne Lindqvist, toimitusjohtaja, 050 491 0252, anne.lindqvist@taitoa.fi
Jaana Kuuva, Taitoan hallituksen puheenjohtaja, 044 596 0265, jaana.kuuva@taitoa.fi

Tilaa uutiskirje

Lähettämällä lomakkeen tilaat kuukausittain sähköpostitse lähetettävän uutiskirjeemme, ja hyväksyt samalla tietosuojaselosteemme.
Käythän lähetyksen jälkeen hyväksymässä sähköpostissasi lähettämämme varmistusviestin, niin lisäämme osoitteesi postituslistalle.