Haastattelut

‹ Takaisin

Sitran Elina Kiiski-Kataja: Millaisia töitä on tulevaisuudessa?

Sitran tulevaisuusasiantuntija ELINA KIISKI-KATAJA kertoo näkemyksensä siitä, miten tietotyö saattaa tulevaisuudessa muuttua. Keinoäly ja data jyräävät, mutta me käyttäjät muutumme hitaammin. Teknologian vaikutuksia työpaikkoihin on hankala ennustaa, mutta ennakointi ja kiinnostus tulevaisuutta kohtaan on jokaisen työyhteisön elinehto.

”Ei sitä kukaan tiedä, miten työelämä ja työn tekemisen tavat ovat muuttumassa. Ympärillämme on toki paljon havaittavia trendejä ja tulkittavia signaaleja, mutta varmoja vastauksia ei ole kenelläkään. Ennustamista hankaloittaa sekin, että kehityksessä kulkee rinnakkain monta eri suuntaa. Esimerkiksi tietotyössä työn luonne muuttuu eri tavalla kuin perinteisissä käsityöläisammateissa. Tiedämme varmaksi vain tämän: työn tulevaisuus on monenkasvoinen – se tulee olemaan yhdelle kovin erinäköinen kuin toiselle.

Jos minun pitäisi nimetä ylitse muiden kaksi asiaa, jotka vaikuttavat tulevaisuuden tietotyöhön julkishallinnossa, sanoisin keinoäly ja datan merkityksen kasvu. Jos keinoäly kehittyy niin nopeaa vauhtia kuin nyt ennustetaan, se nousee suureksi avuksi myös julkishallinnossa ja tietotyössä. Keinoäly pystyy ohittamaan kaikki ne epävarmuudet, joihin me ihmiset helposti jäämme ratkaisumalleissamme jumiin. Datan merkityksen kasvu nousee sitä mukaa, kun saamme käyttöömme aina vain tarkempia analyysityökaluja.

Mutta vaikka keinoälyn ja datan merkityksen kasvu ovat vääjäämättömiä kehityssuuntia, on tärkeää muistaa, etteivät ne koske kaikkia ihmisiä samalla tavalla. On harhaa ajatella, että länsimaissa tulisi sellaisia teknologisia ratkaisuja, jotka pyyhkäisisivät koko väestön yli. Tälläkin hetkellä, keskellä kuumaa digitalisaatiota, nuoret diginatiivit käyttävät teknologiaa hyvin eri tavalla kuin vaikkapa suuret ikäluokat. Ja pitää muistaa sekin, että ihmisten keskuudessa syntyy aina kaikkea kohtaan myös luonnollista vastarintaa.

Tietotyön tekemiseen syntyy jatkuvasti uusia sovelluksia, mutta me käyttäjät olemme edelleen niitä samoja ihmisiä kuin ennenkin. Käytettävissämme oleva aika on yhtä rajallista kuin ennenkin, elämässämme vallitsevat samat stressinaiheet kuin ennenkin ja kykymme omaksua uutta on samalla tasolla kuin aiemminkin. Uusien työtapojen haltuunotto voi olla kuormittavaa, mutta ei hätää: Kun kehitys jatkuu ja aikaa kuluu, kuormittavuudesta päästään eroon. Uskon, että 15 vuoden kuluttua erilaisia käyttöjärjestelmiä ja kanavia on pystytty integroimaan niin, että niiden käyttö on täysin vaivatonta. Kenties tietotyössä ollaan hypätty uudelle tasolle, jossa keinoäly on taidokkaasti mukana päivittäisessä työssämme ja auttamassa meitä eteenpäin kehityksessä. Teknologia voi nostaa ajattelutyötä uudelle tasolle ilman, että itse sitä edes huomaamme.

Sitran tämän vuoden trendilistassa on valittu kaksi skenaariota työn tulevaisuuteen. Ensimmäisen mukaan tulevaisuudessa työtä on vain harvoille ja vain harvat hyötyvät sen tuloksista. Toinen skenaario perustuu siihen, että teknologia luo meille koko ajan uudenlaista työtä. Tällöin palkkatyötä todellakin riittää meille kaikille. Todellisuus on todennäköisesti yhtaikaa jotakin näiden väliltä ja yhdistelmä molempia.

Siksi vaikkapa julkishallinnossa kannattaakin miettiä erilaisia vaihtoehtoja molempien skenaarioiden ja erilaisten yhdistelmien varalle. Ennakointi ja kiinnostus tulevaisuutta kohtaan ovat parhaimmillaan osa kaikenlaisten työyhteisöjen kyvykkyyttä ja kehittymistä. Julkishallinnossa on paraikaa meneillään monia mielenkiintoisia hankkeita, joissa tulevaisuudentutkimuksella laajennetaan ajattelua ja mahdollisuuksien avaruutta. Ja samalla viedään Suomea maailman mittakaavassakin hyvää vauhtia kehityksessä eteenpäin.”

Seuraa näitä! Elina Kiiski-Katajan linkkivinkit:

NewStatesman – Laajoja tulevaisuusorientoituneita artikkeleita politiikan maailmasta.

Gerd Leonhard – Seuraa tätä kiinnostavaa futuristia verkossa ja Twitterissä.

Wait But Why – Teknologiablogi tarjoaa teknologiafriikeille kiinnostavia ja hyvin kirjoitettuja sisältöjä.

The Intercept – Maailman uutisia tutkivammalla otteella. Vuonna 2013 NSA:n tietovuodon julkaisseiden journalistien perustama uusi media.

Sitra – Omassa tulevaisuusmediassamme on paljon kansainvälistäkin superkiinnostavaa ajankohtaista tulevaisuutta käsittelevää sisältöä.

Artikkeli on julkaistu Taitoa-lehdessä 1/2017. Lue koko lehti!

Tilaa uutiskirje

Lähettämällä lomakkeen tilaat kuukausittain sähköpostitse lähetettävän uutiskirjeemme, ja hyväksyt samalla tietosuojaselosteemme.
Käythän lähetyksen jälkeen hyväksymässä sähköpostissasi lähettämämme varmistusviestin, niin lisäämme osoitteesi postituslistalle.