Tiedotteet

Kajaanin kaupunki siirtää talous- ja palkanlaskentapalvelut Taitoaan

19.11.2015

Kajaanin kaupunki ostaa talous- ja palkkahallinnon palvelut Kunnan Taitoa Oy:lta (Taitoa) 1.1.2017 alkaen. Kajaanin kaupungin päätös vahvistaa merkittävien maakuntakeskusten asiakaskuntaa Taitoassa.

Taitoa perustaa Kainuuseen toimipisteen, jonka arvioidaan työllistävän noin 20 henkilöä. Taitoan asiakkaana Kajaani pääsee hyödyntämään valtakunnallista kehitystyötä yhdessä muiden Taitoan asiakkaiden kanssa. Kajaanin kaupungin tulo asiakkaaksi kasvattaa Taitoan vuositason liikevaihtoa n. 1 M€:lla.

– Kajaanille päätös merkitsee suurta muutosta, sillä tällä hetkellä tukipalvelut kaupungille tuottaa Kainuun sote-kuntayhtymä. Tehdyllä ratkaisulla Kajaanin kaupunki varautuu siihen, että jatkossa käytössä ovat oman toiminnan kannalta tehokkaat ja laadukkaat tukipalvelut. Palvelujen hankkiminen Taitoalta merkitsee sitä, että rahalle saadaan enemmän vastinetta, kun kaupunki tulee osaksi valtakunnallista verkostoa, sanoo Kajaanin kaupungin talousjohtaja Juha Huotari.

– Kajaanin kaupungin päätös tulla Taitoan asiakkaaksi laajentaa Taitoan palveluverkkoa Kainuuseen. Olemme ylpeitä Kajaanin kaupungin osoittamasta luottamuksesta ja iloisia yhteistyön käynnistymisestä alueella, toteaa Taitoan palvelujohtaja Tiia Mäkiranta-Säisä.


Lisätietoja antavat:

Juha Huotari
talousjohtaja
Kajaanin kaupunki, 044 710 0237, juha.huotari@kajaani.fi

Tiia Mäkiranta-Säisä
palvelujohtaja
Taitoa, 020 610 9212, tiia.makiranta-saisa@taitoa.fi


Kajaanin kaupunki
Kajaani on noin 38 000 asukkaan Kainuun maakuntakeskus. Kuluvan vuoden talousarvion toimintakate on -233,5 M€ ja veroprosentti 21,0 %. Vuonna 2014 kaupunki liikelaitoksineen tuotti palveluja 1900 henkilötyövuoden panoksella.

Taitoa
Taitoa toimii 12 paikkakunnalla ympäri Suomen ja palvelee yli 100 kuntaa, kuntayhtymää ja kuntien omistamaa yhteisöä. Taitoa työllistää yli 500 ammattilaista. Vuonna 2014 yhtiön liikevaihto oli 33,0 M€. Taitoa on vuonna 2010 perustettu kuntatoimijoiden omistama, voittoa tavoittelematon yhtiö. Talous- ja palkkahallinnon palvelujen laajeneminen jatkuu edelleen uusien omistajien ja asiakkaiden myötä.

Tilaa uutiskirje

Lähettämällä lomakkeen tilaat kuukausittain sähköpostitse lähetettävän uutiskirjeemme, ja hyväksyt samalla tietosuojaselosteemme.
Käythän lähetyksen jälkeen hyväksymässä sähköpostissasi lähettämämme varmistusviestin, niin lisäämme osoitteesi postituslistalle.